Saksassa menee edelleen hyvin

Tänään on tullu funtsittua tätä työntekoa, että jösses!, olen taas täällä Baden-Württembergin osavaltiossa kannustamassa Saksan kansantuloa parempaan lentoon.

Olin näköjään tämän Saksanreissun tarpeessa, koska tuntuu niin hyvältä, syvältä.

Mutta myös Saksa aivan ilmeisesti tarvitsi minua, uuteen nousuun Eurooppa, suomalaisen erityisosaamistyövoiman avulla.

Liian aikaisin ilmeisesti, ja nimittäin, meinasin vahingossa eläköityä, onneksi sakut tuli ja pelasti.

Huh.

Pari kuukautta olen nyt täällä ollut ja vireystila on ihan eri tasolla kuin vuosi sitten, aivot surraa, mieli on virkeä, ja se näemmä aiheuttaa sen, että muukin roppa tekee paremmin.

Pöhinää ei ole onneksi ollut lainkaan.

Kolotuksia ja kaikenlaista naksumista ja lonksumista taitekohdissa on myös vähemmän.

Huomaa myös siitä kun on nyt tehnyt tietsikalla töitä pari kuukautta, ni eipä oo näkemisen ja silmien kanssa ongelmia. 

Vaikka ei oo enää ees kaksteholaseja käytössä. Onkohan silmässäkin lihakset vai mitä ihmettä..?

Viikonloput on vaan olleet ihan liian pitkiä kun ei ole vielä sitä moottoripyörää. Tarvii se hommata.

Ens viikolla työreissun kohteena Timisoara. Ensmäistä kertaa Romaniassa, tai Rumaniassa kuten saksaksi sanotaan.

Katotaan sitte ens viikolla miten rumia ihmisiä sieltä löytyy. Osa varmaan on ei rumia.

Ens viikon aikana selviää myös sitten se, että lähdenkö tuonne Taiwanin puoleen. Maailmaa pelastamaan, pariksi viikoksi.

Seurataan Rumaniasta, että pystyykö se taiwanilainen tavarantoimittaja toimittamaan sitä tavaraa ihan keskenään, vai pitääkö jonkun mennä perseitä potkimaan sinne.

No. Menen toki jos pyydetään. Siitä jos kerta maksetaan. 

Nimittäin rahastahan sitä tekee kaikenlaista. Vaikka potkii kiinalaisia perseitä.

Eli mulle tää kolmas (kerta toden sanoo) Saksan reissu tuli oikeen hyvään saumaan.

Tekemisen puutetta oli mutta fyysinen ja psykedeelinen kondis oli vielä kytkeytyneenä jossain määrin todellisuuteen. 

Mitä se sitten lieneekään, se todellisuus. Kenellekin sienelle.

Poks.

Tuli myös mieleen, että josko tuo vihreämmille laitumille /hullujenhuoneelle /elakkeelle /lepositeisiin, siirtyminen pitäisi olla joustavaa ja lääkärin määräämää.

Että katottais kundin (ja gimulin) psykososiaalinen kunto enste. Että onko siitä ohjattuun liikuntaan vai pitääkö laittaa lukkojen taa.

Että laitetaanko yhteiskunnan kirjoissa debittiin vai kredittiin.

Ikkkunan puolelle vai käytävän puolelle, kuten kirjanpidon tunneilla opetettiin. (Debit oli ja on ikkunan puolella).

Kun kerta se eläkkeelle, valtiovallan taholta, määrääminen ei kaikille satu ihan siihen gaussin käyrän yläkuolokohdan jälkeisen alamäen ponnistuspisteelle.

Joku saattaa olla ihan järjissään myöhemminkin.

Nih.

Osan vanhuksista tietysti voisi kuntonsa puolesta laittaa esmes lääketehtaiden lääketesteihin. Steroidit varsinkin olis kiva testata vanhuksilla. Tai huumeet.

Tulis uutta väriä vanhainkodin iltapäiväjumppaan kun virkeimpiä pitäis harjanvarrella kopistella kattolampuista alas.

Loppusuoran kalkkiviivoilla olevia vanhuksia vois käyttää ainakin hiiva- ja hometestehin. Ne kun on niin hitaita, että viljelykset ei mene pilalle.

Siis vanhukset.

Mutta joo, terveiset kotiväelle. Hyvin täällä menee, älkää lähettäkö rahaa, lähettäkää Vaasan näkkileipää. Sitä rukiista. Ja Turun sinappia.

Täällä saa hapankorppuja mutta näkkileipä kaupassa on ruotsalaista, hyi olkoon!

Sinappi on jostain hiton Dijonista.

Kiva täällä muuten on olla.

Hyvin käyttäytyviä ihmisiä ja myös nuoria täällä Saksassa on, teitittely on vielä kunniassaan.

Vittu.

Advertisements

Kuukausi Saksaa ja huimaus ja puuskuttaminen on selkeästi vähentynyt

Kuukausi ja puolitoista viikkoa TYÖNTEKOA takana!

Erikoinen olo, erikoisen hienoa ja mukavaa. Erikoisen hienointa oli se kun alkukohina oli ohi, niin huomas päässeensä rattaille tukevammin istumaan. Jopa kuskin paikalla olen päässyt käymään joissakin asioissa.

Eli vaikka ruumis on vanhentunut niin aivot vielä toimii. Aivot pysyy nuorempien tahdissa ja pystyy tekemään hyödyllistä juttua. Kokemus on selkeästi auttanut joissakin jutuissa, kokemuksen tuoma kärsivällisyys myös. Kaikesta kun ei enää viitsi niin kiihtyä.

Eli ruumis ei ole vielä ruumis.

Autoteollisuuden komponentteja täällä tehdään. Elektroniikka on sitä tuttua huttua mutta plastiikka ja optiikka ei.

Se on todella mukavaa ja virkistävää kun saa mahdollisuuden oppia uutta ihan muovikassikaupalla.. (vitsi, vitsi.. ettäkö eiköhän vaan pistetä ne muovikassit sinne Mariaanien hautaan vaan ja kalojen vatsaan. Niinku valaskalojen…)

Sain vakituisen asunnon Lehrin kylästä. Se kuuluu Ulmiin mutta meillä on Lehrissä leipomo, apteekki, pitseria ja pari pankkia ja kaupungin sivukanslia. Eli ihan oikea kylä.

Pieni kaksio pienestä kerrostalosta. Iso asia.

Jääkaapin ja pesukoneen olen jo hankkinut, kaveri antoi vanhan Bosch kuivaajansa pesukoneen päälle. Mikroaaltouuni on.

Pöytä, pari tuolia ja sänky.

WMf kattilasarja ja paistinpannu, veitset, vedenkeitin ja voirasia, teräskulho ja siivilä. Ikea tarjosi astiat, mukit ja lasit ostettavaksi, haarukat, veitset ja lusikat myös.

Vielä pitää ostaa induktiohella ja pyrolyysiuuni, sitten asunto on valmis.

Jotain pientä (astiapyyhkeitä, toinen juustohöylä, jauhoille purkkeja, pannulappuja, kylppäriin lattiapyyhkeitä/-mattoja) toki tarvitaan mutta isot jutut on melkein tehty.

Lisävuoteita ja patjoja ostetaan sen mukaan kun vieraita käy.

Eli kaikki alkaa olla Saksassa kohillaan.

Töissä ymmärrän melkein kaiken mitä puhutaan, palavereita on aivan järkyttävän paljon mutta näillä mennään.

Koti melkein rakennettu, mitä nyt silitysasema puuttuu.

Kas kun olen hyvin laiska vaatteiden silittäjä niin höyrysilitysasema tarvitaan. Ja leveä silityslauta.

Sillä kun ajattelee asian huolella loppuun niin päätyy juuri tällaiseen lopputulokseen:

  • Vaatteiden silitys on vastenmielistä
  • No hommataas siihen parhaat mahdolliset vehkeet sitte!
  • No kas, nythän se silitys on huomattavasti mukavampaa, oikeinkin kivaa
  • Tuleepas nyttemmin silitettyä iloisemmin, ei lainkaan vastenmielistä enää, oho…

Eli hauska parin vuoden välipala tämä Saksan reissu. Lupasin olla täällä pari vuotta apuna ja hoidella asiat omalla osaamisalueellani ns. himhan. Sen toki teen.

Sitten pitää jo päästä takaisin Varkauteen.

Kalaan, mettälle ja hevon selkään. Marjaan, sieneen ja kuuntelemaan kurkien kevätsointia.

Tämän vuoden kesäkuussa on tarkoitus ajaa mersu takaisin Suomeen ja myyntiin. Samalla vois käydä juhannussaunassa pari kertaa. Tai kolme.

Jos siis tiedätte jonkun joka haluaa ajella -07 E320 dieselillä (ajettu 230tkm) niin täältä pesee.

Sitä ennen pitää hommata autoksi ja kauppakassiksi täällä Saksassa halpa Golf.

Tosin, kun kaverini Marko kävi BMW1200GS pyörää pöräyttämässä täällä Ulmissa, niin laitetaan tähän ostoslistaan sitten myös yksi sellainen.

Koska hyvä asfaltti, Alpit vieressä, pyörän vakuutukset satasen vuodessa. Ja moottoripyöräily näillä nurkilla on sitä parasta, motareita löytyy vapailla nopeuksilla, mukavia mutkateitä myös ja kaikissa se sametinpehmeä asfaltti.

Hevonenkin muutama viikko sitten löyty alle, Piccolina niminen 2005 syntynyt tamma. Valkoinen, melko korkea ja voimakasrakenteinen, hyvällä työmoraalilla varustettu elukka. Kokeilee uutta ratsastajaa harjauksessa ja kamojen laitossa, mutta homma hoituu kun ei peljästy pään heilutusta ja jalkojen nostelua. Myös omenalohkolla lahjonta auttaa.

Paikka on Ziegelhoff talli. 70 hevosta, joista 40 yksityisomisteisia ja kolmisenkymmentä tuntikäytössä.

Isäntä Martin ja vaimonsa Martina pyörittävät businesta. Kolme tytärtä kulkee ratsastuskamoissa selästä selkään. Vanhimmalla (14vee) on jo kaksi omaa hevosta. Mukavia ja vähän ujoja tyttöjä, englanti toki hallussa kuten nykynuorisolla on. Eli niiden kanssa pystyy kommunikoimaan. Ratsastaneet ikänsä, niiltä pystyy siis myös kysymään juttuja.

Isännän vanhemmat pyörivät myös vielä mukana, mummo nylkyttää rollaattorilla ympäri ratsutilaa ja vanha paappa talikoi sitä sun tätä. Moikkaavat aina tavatessaan tätä ulkomaalaista tallilla. Gruss gottit vaa..

Traub ja Gallop on tuttuja jo, samaten se kokorataleikkaa (jota en ny tähän muista..). Selästä tullaan alas komennosta, talliin lähdetään komennosta. Ihanan saksalaista.

Martin on opettajana varsin vaativa, vaatii tosin myös iloisuutta oppilailta. Vakavuus ja totisuus eivät ole sallittuja.

Oma ryhmäni missä käyn, osaa käynnin, ravin ja laukan. Eipä muuta. Niitä harjoitellaan joka kerta. Laukkaa tehdään myös pääty-ympyrällä kaikkien kahdeksan ratsukon voimin samaan aikaan. Eli kun puolet porukasta on on lapsia ponien selässä niin siinä saa tyypit varsin paljon kannustaa elukkaa eteenpän, että pysyy mukana.

Edistyneemmät täällä tekevät jo pohkeenväistöä ja muuta ihmeellistä (joita tehtiin jo puol vuotta sitten Varkaudessa..).

Mutta ite tykkään siitä, että saa toistoja ja toistoja ja toistoja. Saa sitä ratsastamisen  perustaa laittaa kuntoon kun tehdään niitä perusjuttuja uudelleen ja uudelleen. Ja saa myös olla sen eläimen kanssa.

Tosi mukavaa!

Harrastus siis jiirissä, työt myös asettumassa uomaansa.

Muutaman viikon päästä pitää olla viikko Romaniassa, sitten saman tien myös pari viikkoa Kiinassa puuhastelemassa.

Kesä tulee todennäköisesti siis olemaan aika reissupainotteista, eli alumiiniputkessa (= lentokone) istumista piisaa. Toki tuo juhannusSuomikäynti pitää varata ja rauhoittaa ajoissa.

Tässä viime päivinä osallistuttiin työkavereiden kanssa audittiin ja se meni kuten piti. Parasta antia reissussa oli kun istuttiin oman firman kymmenen hengen porukalla illallisella ja tutustuttiin toisiimme. Ne yhdeksän alko puhua saksaa heti kun tuli tiukempi paikka, minä katsoin tukevasti silmiin puhumatta mitään. No älysivätpä vaihtaa englantiin.

Tosin huomasin, että ne ei tajua sitä, että kun työkieli on englanti ja ne juttelee työasioita niin hyvin pysyy kyydissä auttavalla saksalla ja hyvällä (työ)englannilla kun siellä on silloin sitä englantia melko taajaan seassa.

Mutta oikein mukavia työkavereita. Tosi erilaisia tyyppejä kaikki, mutta kaikki yhteistyökykyisiä.

Joka on se tärkein juttu töiden tekemisessä.

Saksan A1 kurssi alkaa muutaman viikon kuluttua firman tiloissa. Siellä me pakistanilaiset sitten porukalla istutaan ja puhutaan saksaa.

Grüß gott.

Seuraava tavoite ja tapahtuma elämässä on naisleijonien peli lauantaina ja eduskuntavaalit sunnuntaina. Tarvii vissiin varata vähän tärpättiä, vernissaa ja vermuttia kämpille, että jaksaa.

Mutta yhteenvetona: hyvin täällä Euroopassa menee. Pitäkää siis lippu kädessä myös siellä Suomen rautateillä myös. Jos se juna joskus tulisi ajoissa…

Piccolina omenat syötyään

 

Illallisen alkupalat

 

Art Hotel Erlangenissa

Viikko Saksaamalla

Äkkiä hurahti ensimmäinen työviikko täällä Baden-Württembergin osavaltion perukoilla, Ulmin kaupungissa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ulm

Paikka on tuttu aikasemmasta asumisestani täällä, 2006-2009. Paljon muistoja tulee mieleen siltä ajalta kun kaupungissa oli vahva suomalaisedustus Nokian aikoina. Tekemisen meininkiä oli niin töissä kuin vapaa-ajallakin.

Joten ilahdutti suuresti kun huomasi, että Elektrobitin Ulmin henkilökunnasta noin puolet on vanhoja tuttuja, siis vanhoja nokialaisia.

Se helpottaa suuresti työntekoa yhdessä kun on yhteistä historiaa, sekä varsin suomalainen tapa hoitaa asioita.

Saksalainen byrokraattisuus on melko vähäistä firmassa, tosin saksalainen pomoni sanoi, että se päättyy tuossa ulko-ovella se hauskuus.

Viikon jälkeen olen vielä melko pihalla hommistani, lyhenteitä ja uutta termiä viuhuu välillä ihan ilma sinisenä. Mutta kyllä se siitä alkaa tarttua ajan kanssa.

Eli kun ennen tein täällä puhelimia ja tiesin siitä kaiken, niin nyt tehdään softaa ja elektroniikkakomponentteja autoteollisuudelle. Ja siitä en tiedä yhtään liikaa..

Tehtäväni on olla linkkinä tuotekehityksen ja tehtaan välillä, se on sentään tuttua entisestä, vaikka tuote onkin eri kuin ennen.

Isoon firmaan on hyvä tulla, asiat on mietitty ja hoidossa. Eli perehdytyspäivä oli oikeinkin loistava paketti pääkonttorissa Erlangissa. Lisäksi paikallinen perehdytys Ulmissa jakoi ulmiasiaa. Mieleen jäi mahdollisuus liisata sähköpolkupyörä.

Samaten tietokoneet ja muu työkalusälä oli valmiina tarvittavine ohjelmineen. Itselleni jäi vain kamojen yhteen liittäminen ja työpöydälle sijoittelu.

Pankkitilin avaamisen ja kaupungin asukiksi rekisteröinnin olen myös hoitanut, viimeinen homma, joka on vielä kesken, on sairaskassaan liittyminen. Täällä sairaskassat ovat keskenään kilpailevia firmoja joista voi mieleisensä valita.

Muuta erilaista Suomeen verraten on se, että lääkärit ovat yksityisiä ammatinharjoittajia, eli niin sanotusti perhelääkäreitä jotka tuntevat asiakkaansa verraten hyvin, koska ovat hoitaneet saman perheen monta sukupolvea.

Leipomoita on myös joka kylässä omansa, eli leivän saa tuoreeltaan heti aamusta. Myös teurastaja-lihakauppias ja usein myös panimo kuuluvat itsestään selvinä pikkukylien infraan.

Ulm on vanha kaupunki, 1100-luvulla saanut kaupunkioikeutensa, se näkyy kun kävelee vanhassa keskustassa. Oikein viehättävä, pittoreski ja pieteetillä kunnossa pidetty alue, korkea kirkon torni auttaa suunnistuksessa kapeilla kujilla.

Erityismaininnan ansaitsevat lauantain toripäivät, tarjolla on silloin tuoretuotteita suoraan kasvattajilta.

Toisen erityismaininnan saavat joulumarkkinat, jotka alkavat joulukuun alussa ja jatkuvat jouluun asti. Myynnissä kaikkea jouluun liittyvää, aina lapasista sinappiin.

Glühwein ja Feuerwurst tietysti, eli muki melko vahvaa glögiä ja tulista makkaraa sämpylän välissä. Ja se glögi on siis vahvaa.

Ihmiset kulkevat huuruava muki kädessään ja tiirailevat myytäviä tuotteita, tai tulevat vain torille tapaamaan ystäviään.

Saksalainen ei helposti tutustu muukalaisiin. Muukalainen on tietysti se ulkomaanpelle mutta myös toisesta osavaltiosta kotoisin oleva saksalainen. Hassusti puhuvia tyyppejä kaikki tyynni.

Oma saksan kielen taitoni on restaurantti-levelillä, eli saan soittoruokalassa ruokaa ja juomaa saksaksi. Tason noston nimissä ilmoittauduin kielikurssille. Voipi olla että jatkossa saan porsaanleikkeen kaveriksi myös vihanneksia.

Hevostallikin löytyi, omistajapariskunta oli tosin hiihtolomalla, laskettelemassa jossain, eli tunteja ei pidetty viime viikolla, koulujen lomaviikon vuoksi.

Melko iso talli, 70 hevosta. Nelisenkymmentä on yksityisten omistamia hevosia, kolmekymmentä hepoa on tuntikäytössä.

Lauantai voisi olla hyvä päivä ratsastaa.

 http://www.ziegelhof.de

Vuokrasin kolmeksi kuukaudeksi kalustetun huoneen ja etsiskelen kaksiota vuokralle. Kaksio keittiöllä on tavoite.

Sillä entivanhaan saksalaiset muuttaessaan veivät keittiön kalusteet mennessään, sillä olivathan he ostaneet ne sisään muuttaessaan. Samaten kaikki kaapit.

Tavasta ollaan nykyään luovuttu mutta vieläkin tarjotaan vuokralle tyhjiä huoneita.

Ja olenpa minäkin yhden keittiön 2006 Saksaan Suomesta muuttaessani ostanut. Edellinen asukas antoi vaihtoehdot, että osta tai hän vie sen mennessään.

No ostin.

Ja myin muuttaessani seuraavalle.

Aivan älytöntä touhua. Mutta niin saksalaista.

Eli kun tiesi mihin tuli niin ei ota päähän nämä kummallisuudet.

Kostan sitten kaiken kun joskus joku saksalainen kysyy Suomessa, että kummassa päässä junaa on tilaa. Niin saan vastata, että etupäässä takapäässä…

 

20190309-HL3A6061.jpg

Saksalainen hevonen saksalaisessa tallissa

Saksa on hauska paikka, vähän kuin Puuhamaa

Laivalla jossain Itämerellä, matkalla Saksaan töihin.

Kolmatta kertaa. Pyysivät sinne koska osaan. Ja olen loppuviikosta yleensä mukava.

Lupasin olla siellä pari vuotta auttelemassa elektroniikkakeksintöjen viemisessä tuotekehityksestä tehtaille.

Vanavettä kun tässä katselin niin mieleen nousi ajatus, että elämä onkin näemmä kulkenut parin vuoden sykleissä viime aikoina.

Melko tarkkaan tuli Varkaudessa kaksi vuotta asuttua, kuukautta vaille kaksi vuotta.

Sitä ennen Saksassa Radolfzellissä, Bodensee-järven rannalla reilu pari vuotta töissä ja lisäksi kymmenen kuukautta ansiosidonnaisella työnhakijana.

Tehtiin tällä edellisellä reissulla siellä Saksassa tuotannon testilaitteita eräälle kalifornialaiselle matkapuhelinvalmistajalle Kiinaan. Pari projektia kerkesin tehdä, kolmatta eivät tilanneet ja hommat loppuivat.

No tunnustaa tosin täytyy, että kun tuli työttömyyden alkaessa kesäksi ostettua se Honda CBR 1000RR ja Alpit oli siinä vieressä niin fokus oli aavistuksen enemmän pyöräreissujen suunnittelussa.

1000RR.jpg

Honda 1000RR Alppien reunalla

Mutta hain toki töitäkin. Kunnes kyllästyin ja rupesin eläkkeelle.

No tuota edellistä Saksan reissua ennen kerkesin olla Suomessa, yllätys yllätys: pari vuotta.

Stena Recyclingin murskaamolla Tahkoluodossa ensin projektipäällikkönä käynnistelemässä uutta, murskattujen muovi- ja metalliosien automaattista lajittelulinjastoa.

Sittemmin pyysivät koko yksikön päälliköksi. Isoja koneita ja 50 hengen tiimi, alaisiksi ennen sanottu, minä sanoin tiimiksi.

Stenalla opin kaikenlaista, esimerkiksi että alumiini reagoi magneettiin. Alumiinia voi leijuttaa magneettikentän päällä.

Mutta sen pitää olla muuttuva magneettikenttä, eli sitä magneettia pyöritetään silloin napojen kautta siinä alla.

Opin myös ajamaan kaikkia koneita mitä tontilla oli. Kourakoneita, trukkeja, erilaisia kauhakuormaajia. Lakaisukonetta, henkilönostimia.

Tosi hauskaa, kunhan tottui siihen että 7,5 hehtaarin tontilla oli melko likaista se ympäristö. Mielenkiintoisia hajuja tuli myös nokkaan silloin tällöin. Hyvää porukkaa siellä töissä, muutama pakollinen vastarannan kiiski seassa mutta muuten reiluja työmiehiä.

Saaren rannoilla kasvoi tuuheita tyrnipensaita. Merelle tuijotellessa mukava napsia marjoja suuhunsa.

Hommat loppuivat kun terästeollisuuden raaka-ainetarpeet vähenivät ja firman pomo keksi, että pyydetäänpä YyTeet kylään ja koko pomoni osasto pistettiin pihalle että pärjättäis paremmin.

Tahkoluoto.jpg

Stena Tahkoluoto, näkymä konttorista

Sen jälkeen muutin Ouluun auttelemaan entisten nokialaisten keksinnön tuotteistamista. Talkoohommina, eli pullakahvipalkalla.

Oulu oli mukava asuinpaikka, luonto ja vesi vieressä, lyhyt matka metsiin.

Olinkin lokakuussa 2014 kaikessa rauhassa, pahaa-aavistamattomana juuri laittamassa Posion Korouomassa nuotiota tulille kun puhelin soi ja pyydettiin töihin. Sinne Radolfzelliin. Uteliaisuuttani menin, hyvä reissu, oppi taas uutta.

 

Korouoman Koivuköngäs.jpg

Korouoman Koivuköngäs lokakuussa

 

Tuli käytyä Kiinan lisäksi ensimmäistä kertaa Vietnamissa, Saigonissa, nykyään Ho Chi Minh City, ja Kalifornian Cupertinossa

Vietnam oli kuin Kiina mutta ei tullut mahatautia. Kaliforniassa oli eri huonot tiet, asvaltti huonompaa kuin Kiinassa, lihavia ihmisiä.

Mutta nyt olen siis luvannut olla Saksassa apuna sen pari vuotta ja sitten takaisin Varkauteen.

Koska.

Ensinnäkään kun ei tarvitse välttämättä tehdä töitä, koska äijä on eläkkeellä.

Ja toiseksi se tärkeämpi syy:

Vuosi sitten aloitin ratsastuksen alkeiskurssilla erittäin hyvässä porukassa uuden harrastuksen. Pääsin mukaan ryhmään sympaattisia ja avoimia ihmisiä joilla oli into oppia.

Siitä porukasta on nyt jalostunut se paras ydin jäljelle, hiilestä on satulavyön paineessa puristunut timantteja.

Paula, Henna, Eliisa, Janne ja Elli. Ja minä.

Hyvien ihmisten hyvä tiimi, kaikki tukevat toisiaan, kannustavat ja iloitsevat toisten onnistumisesta yhdessä.

Mahtavia ihmisiä. Suuri ilo kutsua heitä ystäviksi!

Rakkaita ihmisiä.

Varkauden Ratsastuskeskus on Satu Haukan pyörittämä talli Varkauden Jäppilässä. Minulla kävi hyvä tuuri osallistua vuosi sitten siihen aikuisten alkeiskurssiin jossa se hevoskärpänen pääsi puremaan.

Satu itse on erittäin pätevä opettaja joka keskittyy lähinnä edistyneempien opettamiseen mutta on vetänyt meillekin muutaman hikisen tunnin.

Meille keskiviikkona ratsastaville senioreille, KeSennuille, ovat Poseidonin ratsastuksentiedon maljasta ambrosiaa ja nektaria annostelleet opettajat Jutta Ruhanen ja Hanna Pakarinen.

Jutan tunneilla tulee hiki ja Hannan tunneilla maitohapot aivoihin.

Siispä Saksaan saavuttua ensimmäisiä vapaa-ajan hommia on löytää vapaa satula ja laittaa hevonen sitten siihen hihnoilla kiinni.

Pari kertaa viikossa olisi hyvä tahti jatkaa harrastusta. Siihen päälle lenkit ja kuntosalin keskivartalotreenit.

Tosin työperäinen reissaaminen saattaa välillä häiritä harrastusta tilapäisesti.

Mutta tavoitteena on palata Varkauteen parempana ihmisenä ja parempana ratsastajana. Niinku et ois oppinu jotain. Kärsivällisyyttä nyt ainakin.

Eli rakkaat ystävät ja hevoset: nähdään parin vuoden jälkeen!

 

P.S.

Naapurini on pessimisti. Se ostaa vessapaperit pienissä paketeissa.

Olenkohan Saksassa elintasopakolainen kun muutan sinne töihin? Kerta vien niiden työt, naiset ja autot.

Olen mitä ilmeisimmin pikkuhiljaa oppimassa hedonistista elämän kohtuukäyttäjäksi. Mikä ei ole hullumpi tunne.

Syvintä suomalaisuutta ovat kuksa, puukko ja Juha Miedon parrasta sadasosasekunnin välein tippuvat pääsiäismämmipisarat.

Kaikki mitä pitää tietää vuodesta 2018

Jokaisen bloggaajan pitää tietysti kirjoittaa hauska ja analyyttinen kirjoitus vuoden lopussa, yhteenveto ja summa kuluneesta vuodesta.

Minä ajattelin pysytellä valitsemallani linjalla, löysää tarinaa ja väliin vähän sekavia horinoita.

Kirjoittelu on ollut tauolla puolisen vuotta, olen keskittynyt enemmän tuohon lukemiseen. Tavoitteena lukea kirjasto kannesta kanteen.

Kitaran soitto on ollut myös työn alla. Ensin kesällä laitettiin lisää nahkaa vasemman käden sormiin ja syksymmällä sointujen ottaminen (viinan ottamisen ohella) ja sointuvaihto. Laulujen luikauttaminen ja pään keikutus.

 Mutta suurimman fookkuksen on saanut huhtikuussa alkanut hevosen päällä istuminen.

Oikein nimittäin innostuin siihen.

Varkauden ratsastuskeskus on siitä hyvä paikka aloittaa ratsastelu, että hevosia piisaa. On pieniä poneja pienille ihmisille ja isompia otuksia isommille otuksille.

Minäkin olen ratsastellut jo seitsemällä eri hevosella. Ja se jos mikä opettaa eniten.

Kaikki ne on koulutettu samoihin komentoihin, mutta se miten ne hevoset komennot hyväksyvät ja toteuttavat vaihtelee suuresti.

Yksi saattaa olla tänään hyvällä päällä ja mukava ja tehdä vaikka merkit ei niin justiinsa kohille osuiskaan, huomenna se sama hevonen ei sitte tee millään.

Toinen on itsepäinen ja ei tee jos ajoitus on ratsastajalla pielessä. Niinku ikinä. Kolmas ei tee jos ei ole raippa kädessä.

Hirmu mukavaa.

Joku saattaa olla, niinku iteki baarissa, suustaan herkkä. Toinen taas on pohkeilla ohjattavissa.

Mukava on myös ollut huomata se, että kun niihin hevosiin tutustuu (ja ne hevoset tutustuu minuun…) niin homma on heti helpompaa.

Jo ratsastuksen valmisteluvaiheessa ne saattaa kokeilla uutta selkään yrittäjää, (jatkossa SY…) ja heiluttavat päätä ja polkevat jalkaa pilttuussa.

Protestoivat satulan laittoa, eivätkä tahdo syödä niitä rautoja. Siis kuolaimia. Joka on outo nimi suuhun laitettaville rautaesineille. Hammasraudat ennemminkin, hevosten hammasraudat.

Hauska on ollut seurata oman itsensä lisäksi ryhmämme lyhyempiä naisia kamojen päällelaittamisessa. Osa hevoista on oikeesti mulkkuja, vaikka ovat ruunia, ja nostavat päänsä taivaaseen kun pitäis ne raudat syödä. Siinä ei auta kun ottaa tukeva ote hevosen otsatukasta ja kamat suuhun.

Osa hevosista pyörii pilttuussa vaikka ovat päästään kiinni seinässä, ja polkevat jalkaa ja saavat näin peloteltua herkimmät naishenkilöt valjastamaan jotain muuta hevosta. Ja taas päästiin lintsaamaan työnteosta.

Mukavia elukoita.

Ite oon huomannut, että sama toimii hevosten kanssa, mikä toimii koirienkin kanssa. On vaan olevinaan vaikka pulssi kakssataa.

Eli ne kun protestoi sitä harjaamista ja satuloimista niin on vaan siinä viilipyttynä (ikinä oo sitäkään nähny..), eli eipä reagoi. Niin se hepo luulee että “noh, ei tää sitte toiminu..”, ja hevosmiestoimet jatkuu.

Alussa jo se pelkkä pilttuuseen meneminen oli SE juttu. 500 kiloa elävää elukkaa pienessä kopissa.

Ja pitäis vähän harjata. Ja pitäis vähän kavioita kaivella. Satulakin vähän laittaa. Ja hammasraudat.

Huhhuh!

Mutta äkkiä huomasi, että jos on osaavinaan niin kohta osaa. Kun ei ne tajua jatkaa sitä protestoimistaan niin saa sitä laittamista harjoiteltua.

No se ihan uus maailma aukes sitten siellä selässä!

Kun siellä ei oo mitään mistä pitää kiinni. Ei oo turvavöitä eikä airbagia.

Ta-sa-pai-no.

Aivan hurjasti on tullut tuota kehonhallintaa huhtikuusta alkaen. Saa melko hyvät muuvit jo nykyään Varkauden parhaassa, Rammarissa. Joka on myös ainoo.

Yllättävä juttu oli se, että miten herkkiä nuo hevoset on aistimaan painon siirrot sieltä selästä.

Jos ratsastaja katsoo sinne ympyrän toiselle puolelle niin se hevonen alkaa oikomaan, se seuraa perhana sitä katsetta.

Ei alussa tajunnut, että ne oikeesti on niin kykeneviä tietämään, että mihin se tyyppi siellä selässä katseensa luo. 

Aavemaista.

Ja aivan hurja oivallus, että noin herkkiä vehkeitä. Nuo hevoset.

Askellajit on kanssa kova juttu.

Käynti on melko helppo, ravi vaatii jo vähän enemmän osallistumista, laukka on sitten jo aivan kaameaa…

Eli kun se hevonen nytkähti huhtikuussa käyntiin niin tuli semmoinen olo, että putoaa. No putosin sitten vähän myöhemmin.

Sitten kun piti siirtyä käynnistä raviin ja keventää sille askeleelle kun ulkokurvin etujalka on ilmassa ja silti pysyä siellä selässä, niin mahdottoman haastavalta tuntui.

Laukassa oli vielä enemmän haasteita. Kun tuntui, että se vauhti kiihtyi aivan hurjasti kun laukkaan noustiin niin tuli vedettyä ohjista. Joten se laukka ei sitten noussut. Ja kun nousi niin omat jalat lepattivat ympäri hevosta, eli tukea ei ollut. Ja hirvitti vaan enemmän.

Vieläkin kädet (siis omat, ei hevosen) on vähän rauhattomat. Siihen pitää keskittyä ettei ne vatkaa ylös ja alas.

Mutta nyt kun katsoo (luo katseensa, hih..!) huhtikuuhun niin voip kuule todeta, että on opittu. Tuossa tapaninpäivänä laukattiin umpihangessa kentällä. Nauratti ja ilahdutti.

Hevonen oli aivan kuumana kun sai mennä täysillä koskemattomassa hangessa laukkaa. Ite nauroi ääneen satulassa kun molemmilla on niin hauskaa ettei koskaan aikaisemmin selässä.

Hieno kahdeksan kuukauden matka.

Olen oppinut. Ensinnäkin olemaan hevosten kanssa, se on tärkeää, että osaa mennä luontevasti siihen pilttuuseen tai tarhaan ja puuhaamaan sen eläimen kanssa.

Toiseksi olen oppinut rapsuttamaan hevosia. Niiden rapsuttaminen on melko erilaista kuin koirien tai kissojen rapsuttaminen. Tai naisten.

Hevoset tykkää kaulan rapsutuksesta eniten. Tallin omistaja myös lupasi kertoa kun hevosia tullaan hieromaan seuraavan kerran. Mulla kun on tota aikaa niin menen mielelläni katsomaan.

Olen myös oppinut kommunikoimaan hevosten kanssa. Puhumaan hevosta.

Ruumiin kieli, molemmin puolin, on tärkeää. Ettei tule ruumiita.

Hauskimpia juttuja ovat olleet ne oppimissuunnitelman ulkopuoliset kilpailut ja umpihankiratsastukset. Toki se oppiminen pitää olla siellä pohjalla, että voi osallistua pujottelukilpailuviestiin.

Parhautta on ollut meidän tiimi, keskiviikkona ratsastava seniorit, eli KeSennut.

Alkeiskurssin päättäjäiset ja jatkokurssin alkajaiset pidettiin kesällä samoin tein. Tehtiin baarikierros ja hypittiin hikisenä loppuillasta.

Ihan kuin ratsastustunnilla. Hevonen kun hikoilee ihostaan, kuten ihminen. Loppuillasta.

Tarkastin ratsastajainliiton sivuilta, että 95% ratsastajista Suomessa on naisia, eli hyvä syy miehelle jatkaa harrastusta.

P.S.

Suomen hävittäjähankinnoista, ja että miten monta pitäis ottaa. Ostaa.

64 on tarjottu puolustusministerin toimesta, vähempää ei kuulemma kannata ottaa.

Ja se on totta.

Koska hävittäjät toimitetaan 64 lentokoneen pakkauksissa niin jos ottaa vähemmän, esimerkiksi 38, niin pakkaus pitää avata ja poistaa 26 lentokonetta ja sulkea pakkaus uudestaan.

Joten lisäkuluja tulee uudelleen pakkaamisesta ja siihen lisäksi laskutuslisä. Ja pientoimituslisä.

Joten loppusumma saattaa olla isompi kuin alkuperäisen 64 pakkauksen hinta.

Nih.

Negatiivisinta leivonnassa ikinä on nonparelli.

Isän maan puolesta uhrataan ensimmäiseksi äidin kieli.

Monet autot, varsinkin Mersut ovat uitettuja, ei aitoja Suomi Autoja. Mutta onneksi niitä kuitenkin saa.

Mitä muuta aitosuomalaista vielä saa?

No suomalaista kahvia nyt ainakin, Saludoa ja Kulta Katriinaa. Ja Liptonin teepusseja, niitä missä on mietelause.

Posiolaisen salakalastajan tango

Tahdon talon tien päässä,

metsän reunassa,

tähtitaivaan alla.

Saunan takana järvi,

perunapelto kukassa.

tähtitaivaan alla.

Salakalastajan kuu järveen peilautuu.

Tähtitaivas silmissäsi,

perunapelto tukassasi,

paljon elettyä elämää.

Kuu järveen peilautuu.

Elettyä elämää.

Kitkapersehousut ja vihapuhe

Kiipesin muutama viikko sitten hevosen selkään.

Noin korkean eläimen selässä istuminen etäännyttää varsin paljon tästä maaplaneetasta ja sieltä mukavasti saa perspektiiviä näihin maallisiin murheisiin. Mutta myös maallisiin iloihin, mitä ne nyt sitten kenellekin ovat.

Kaukana poissa kuitenkin.

Ja se kun yrittää pitää viitisensataa kiloa hevosenlihaa jalkojen välissä tunnin verran on välillä haastavaa. Nimimerkillä kerran jo selästä kenttään.

Vinkkinä kaikille ratsastuksen aloittamista harkitseville: ei kannata tippua, se sattuu eikä henkikään tahdo hetkeen kulkea. Mutta kannattaa itsepäisesti kiivetä heti takaisin selkään, josko siellä sitten alkaisi pysyä.

Plussana on se, että vakuutukset on kunnossa, eli kuoleman sattuessa edunsaajat saavat hyvät kuoppabileet.

Hevonen kuljetusneuvona on nykypäivänä toki vanhentunutta tekniikkaa, hidas ja kuljetuskapasiteetiltaan varsin vaatimaton mutta jos pitää jonkun eläimen päällä nyt välttämättä istua, niin ennemmin hevonen kuin suomenajokoira tai lammas.

Lisäksi nämä ratsastustallien koulutetut hevoset ovat varsin mukavia ja positiivisella ja ymmärtäväisellä mielenlaadulla varustettuja. Ihan sama minkälainen pelle sinne selkään autetaan, tehdään sen kanssa jotain niin sille tulee hyvä mieli.

Tosin olen meidän alkeiskurssilla jo huomannut, että hevonen hoksaa varsin nopeasti josko se tyyppi siellä selässä osaa vaiko ei.

Jos ei, niin sitten voi tehdä suunnilleen mitä huvittaa. Paitsi jos se opettaja tulee siihen huutamaan niin sitte on paree tehdä mitä sanotaan.

Varusteet ovat tässäkin lajissa varsin tärkeät. Hevosella ne sen vaatteet ja ratsastajalla kypärä (kun tulee kenttään (siis kun, ei jos)) ja kitkapersehousut.

Housut joissa on synteettinen kitkapala haruksissa helpottavat varsinkin aloittelijan koordinaatiota ja ymmärrystä, että mistä on kyse.

Ratsastaminen on kuin lavatanssit, sillä erotuksella että partneri on kuusi kertaa painavampi, eli taivutukset ovat varsin paljon haastavampia.

Hauskinta koko hommassa on se, kun yhteistyön alkeet löytyvät. Se kun se hevonen suostuu ymmärtämään ratsastajan epämääräisiä pyyntöjä.

Luulenpa muutaman viikon osallistumisen perusteella, että ne hevoset ymmärtävät varsin peijoonan hyvin puhetta, niitä nyt ei vaan satu huvittamaan. Varsinkaan päivän viimeisellä tunnilla. Jonka jälkeen olis se iltaruoka.

Olen tehnyt empiirisiä testejä sanomalla selästä hevoselle, että “KÄYNTIIN”, “RAVIA”, “SEIS”.

Kyllä ne perhanat tietää mistä on kyse!

No, että jos kymmenen vuotta kiertää sitä rinkiä ja siellä on selässä joku suomalainen voimistelemassa niin oppiihan sitä. Vaikka ei haluaisikaan niin oppii.

Josta vinoviiva vihapuheeseen.

Se suomalainen vihapuhuja puhuu aina ylhäältä alas. Se vihapuhuja on aina se joka kertoo sieltä tornista alamaisille, että miten asiat on.

Kokeilepa vihapuhuja joskus kertoa viissataa kiloa painavalle hevoselle vihapuhetta. Jäät toiseksi. Ei kannata.

P.S.

Merimetsojen lisääntymistä yritetään rajoittaa öljyämällä niiden munat. Ei toimisi ihmiselle.

Ennen olin työhullu, nykyään riittää pelkkä hullu.

Laiton sähköasennus ei noudata ohmin lakia.

Kaupan tädeille jotka tarjoavat ostoksiin muovikassia: “kiitos mutta jätetään ne muovipussit sinne valtameriin vaan..”

Mikä on sellanen tyyppi joka pystyy lennosta kääntämään kännisten jorinat selkokielelle?

– tumultaanitulkki

Paitaa silittäessäni havaitsin miten haitallisesti pysähtyneisyyden aika vaikuttaa.

Digitaalitekniikan opettajan nimi voisi olla vaikka Eija Portti.

Kauppojen oluthyllyt ovat pullollaan juomia.

Miehen kotona kympin kiinto voi olla eteisen hyllyllä.

Kevytmetallivanteet autossa säästävät enemmän polttoainetta kuin raskasmetallivanteet. Paitsi jos auto on ydinkäyttöinen.

Kirja-arvostelu: Operaatio Elop

Lukaisin 2014 Tieto-Finlandia – palkintoehdokkaana olleen Pekka Nykäsen ja Merina Salmisen kirjoittaman Operaatio Elop kirjan. Sitä saa nykyään Kirjapörssistä hintaan 6,90.

Molemmat kirjoittajat ovat toimineet taloustoimittajina, eli teksti on vaivatonta ja sujuvaa luettavaa.

Kirjassa ei suuria yllätyksiä entiselle nokialaiselle tullut, pienempiä muutama. Kaikkiaan kirjaa lukiessa vahvistui oma näkemys siitä, että tuurilla mentiin ja johtoryhmä ei aina tiennyt mitä teki.

Esimerkkeinä virheet: kirjassa ei mainittu Nokia 2110 määrien arviointia karkeasti pieleen, onnea oli mukana kun mekaniikan työkalut tilattiin sataan tuhanteen puhelimeen ja puhelinta myytiin toista miljoonaa.

Ja kirjassakin mainitut virheet, sisäinen kilpailu tekijöistä ja ammattilaisista, sekä myöhemmin matriisiorganisaation perustaminen. Matriisiorganisaation idea oli hyvä, joku katsoo läpi kaikkien projektien tiettyjä tehtäviä ja työkuormaa, mutta siinäkin tuli kilpailua vallasta projektin johdon kanssa. Lisäksi hyvä ihmisten johtaminen vaatii kykyä kuunnella ja myös myötäelämisen kykyä, kykyä empatiaan. Tekninen koulutus ei välttämättä ole paras koulutus ihmisten johtamiseen.

Mukavasti tuli kirjaa lukiessa mukavia muistoja mieleen, ikävästi myös ikäviä.

Itse ehdin olla sen 17 vuotta Nokialla töissä. Eräänlainen oma ja piirin ennätys oli se, että vasta 14 vuoden päästä ensimmäisen kerran otti päähän mennä töihin. Se taisi olla sitä aikaa kun huono johtaminen puhkesi viimein kukkaan.

Ja kuten tiedetään, huono johtaminen perustuu huonoihin johtajiin.

Lähtöpaketteja säästösyistä oli silloin jaettu jo muutaman vuoden ja parhaat, vähemmän sitoutuneet, tietysti lähtivät ensin. Heillä kun oli varaa valita seuraava työpaikkansa.

Typerä systeemi se pakettien jako kenelle vain. Niitä sai kuka halusi, kun fiksuinta olisi ollut pistää ne turhimmat rumpalit pihalle. Ne rytmitajuttomat.

Mutta kuten sanottu, huonoa johtamista.

Kirjasta käy hyvin ilmi matkapuhelinmarkkinoiden muutos 2000-luvun alkupuolella, suurimpana tietysti Applen tulo iPhonella markkinoille. Mutta markkinoiden muutos raudan tekemisestä alustan jakeluun jäi yhtiön johdossa tajuamatta. Yhtenä syynä se, että  johdossa ei uusiutumista tapahtunut, samat naamat jotka olivat tuurillaan arvioineet 2110 mallin toimitusmäärät onnekkaasti pieleen -90 luvulla olivat edelleen häärimässä.

Muita syitä alamäkeen huonon johtamisen johdosta oli yhteen käyttöjärjestelmään loikkaaminen  vaikka puhelimia ei ollut tarjota kuin puolen vuoden jälkeen. Symbian haukuttiin Elopin toimesta ja Meego/Meltemi ajettiin alas N9 mallin jälkeen. Samalla meni melko valmiina olleet tabletit vessasta alas.

Brasiliassa tehtiin silloin jo porukalla hommia, Nokian tehdas ja Nokian tutkimuskeskus, INdT valmistelivat yhdessä konseptia jolla olisi valmistettu Brasilian koulujen käyttöön kirjat syrjäyttävä tabletti-oppikirjapaketti johon Maailmanpankki oli myös lähdössä mukaan korvaamalla puolet valmistuskustannuksista. Myyntimääriä ennakoitiin olevan satoja tuhansia kappaleita. Olin itse veturina konseptille Manauksen tehtaalla ja tiesimme olevamme vuosia kilpailijoita edellä ja tiesimme, että markkinoita olisi, sillä Brasiliassa oli silloin koululaisia kymmeniä miljoonia. Pikkasen harmitti jälkeenpäin.

Kirjasta myös selviää, että varsin pitkään harkittiin myös Androidin ottamista käyttöjärjestelmäksi, Googlelta olis saatu varsin paljon vapauksia personoida käyttis Nokian näköiseksi. Mutta mentiin kuitenkin operaattoreiden inhoamaan Windows käyttöjärjestelmään joka toi Skypen puhelimeen. Skype joka söi operaattoreiden leipää. Windowsista puuttui myös Nokian aikaisempi kielivalikoima, joka haittasi varsin vahvasti myyntiä.

En ymmärrä miksi monen käyttöjärjestelmän kautta ei menty, sillä olihan jo pitkään toimitettu monella käyttöjärjestelmällä puhelimia. Kaikki Symbianit ja S40 Aasiassa ja muissa kehittyvissä maissa. Samaten jämähtäminen yksinomaan prosessorivalmistaja Inteliin oli huono juttu, varsinkin kun Qualcomilla oli tuki Yhdysvaltalaisiin verkkoihin, Intelillä ei.

Kaverini myynnistä kertoi joskus, että jotkut asiakassuhteet olivat vuosien myötä kehittyneet ystävyyssuhteiksi, jolloin myyminen oli verrattain helppoa kun kumpikin osapuoli luotti toiseen. Mutta lähtöpaketeilla saatiin sekin muutettua ja tilalle tuli tiukkoja nuoria jotka olivat ihan pihalla.

Joustava ja herkästi reagoiva tuotekehitys saatiin myös vuosien myötä ja oikealla manageerauksella jäykistettyä verrattain kankeaksi. Esimerkkinä 2010 jalkapallon MM-kisat. Brasiliassa oli lailla määrätty, että digitaalisen television jakelu pitää olla ilmaista ja näin kaikkien saatavilla. Yritin pitkään saada digitv puhelinta meille Manauksen tehtaan tuotantoon mutta vuosi ei riittänyt kun tuotekehityksestä myytiin eioota. Brasiliassa oli 2010 noin 180 miljoonaa asukasta joista melko moni oli kiinnostunut jalkapallosta. Pikkasen taas harmitti.

Toinen esimerkki voisi olla esimerkiksi tuplasimmin puute. Kaikilla kilpailijoilla oli kohta 2000 luvun taitteen jälkeen tuplasimmipuhelimia tarjolla, paitsi meillä Nokialla. Vaikka Nokia suurimpana valmistajan pystyi sanelemaan komponenttivalmistajille omien toimituksien priorisoimisen niin ei sitä tuplasimmikonetta vaan saatu markkinoille asti.

Mutta kirja kannatti lukea, sitä lukiessa tuli muistoja mieleen, enimmäkseen mukavia muistoja.

Oma urani kulki Salon tuotannosta Tampereen, Ulmin ja Pekingin tuotekehitysten kautta Manauksen tehtaalle Brasiliaan, eli tuli nähtyä koko kattaus. Tampereen, Jyväskylän, Oulun, Southwoodin, Ulmin, Kööpenhaminan ja Tokion tuotekehitykset tulivat tutuiksi. Tehtaista Salo, Bochum, Komarom, Dongguan, Fort Worth, Manaus, Reynosa ja Peking.

Hauskaa aikaa suurimmaksi osaksi, Brasiliassa Tucunare (Yellow Peacock Bass) ennätyskala oli 5,5 kg.

Tucunare.jpg

P.S.

Finnairin mainos: erityisen hitaalla naisäänellä kerrottu ”Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen”. Ei saatana, melko alkeellista.

Mainoksissa taitaa erottua virkeän mainostoimiston hauskat ja oivalluksia antavat mainokset, niistä ”johtoryhmän ja sen toimiston joka on aina tehnyt meille mainokset” – mainokset.

Jos ratsastustunnilla hevonen piereksii niin onko soveliasta itsekin päästellä hieman, jos on painetta? Vaikka ei just olis ratsastamassa.

Ovatkohan hautakivet alunperin sitä perua, että varmistettiin ettei se takaisin tule.

Tuli treeneissä lähentäjät niin kipeeksi, että ei pysty hetkeen ihmisten kanssa olemaan.

Optikolla pahinta työpäivässä jos tulee silmäpako.

Erosin kirkosta ja korjasin jeesusteipillä elämäni.

Kaveri tuli perjantaina käymään ja toi tuliaisiksi krapulaa, nautittiin siitä kimpassa lauantaiaamuna. Sitten korjattiin pois.

Maaliskuu maata näyttää, sanoi sähkömies.

Kirjojen lukemisessa on tärkeää luku järjestys.

Herne on helppohoitoinen hyötykasvi. On ruokahernettä ja rehuhernettä, koristehernettä.

Ajattelin kokeilla pienellä alalla ensi kesänä someystävällistä lajiketta, nenähernettä.

Menekkiä luulis olevan.