Kauneus on kummallista

Aloitin –70 luvulla valokuvaamisen harrastuksena. Sain hommattua Olympuksen OM2:n Zuikon optiikoilla, siihen aikaan se oli kinofilmikameroista sitä parasta ryhmää. Zuikon optiikat olivat kooltaan pieniä mutta suurella aukolla.

Outoa eikö totta?

Resoluutiotakin oli riittävästi kun mustavalkoista negatiivia ja värillistä positiivia valotteli. Joku tiesi kertoa, että diafilmin valmistukseen tarvitaan valaista ainesosia, luultavasti tarkoituksena oli saada kuvaaja tuntemaan syyllisyyttä osallisuudestaan valaiden metsästykseen.

Jonkinlaista esi-viherrystä oraalla jo seittekytäluvulla.

Tosin kaikki tuntemani aikuiset olivat hyvin tarkkoja siihen aikaan siitä miten ympäristöä kohdeltiin. Mutsi esimerkiksi käytti hyvinkin isoja kirjaimia jos näki mukulan tiputtavan roskan maahan, roskakorin sijasta. Ja aivan sama kenen mukula se oli, palautetta tuli niin, että korvat rusottivat.

Mutta ei sitä vihreydeksi kutsuttu, hyviksi käytöstavoiksi vain. Eikä niistä kukaan meteliä pitänyt.

Mutta jo valokuvausharrastukseni alkumetreillä kauneus alkoi askarruttaa. Kauneuden määrittely on varsin mahdotonta. Se on siellä katsojan silmässä ja joskus hyvinkin syvällä.

Olenkin tullut siihen lopputulemaan, että kauneus on uskomus ja luulo ja vakaumus.

Joku on joskus päättänyt väittää, että tuo ja tämä on kaunista, toki osin perustuen ihmiskunnan limbisen järjestelmän antamiin kannusteisiin, mutta keksitty juttu kuitenkin.

Vai miksi kyynel silmässä koskettaa ja liikuttaa mutta sama määrä nestettä nenästä ei saa samaa vastakaikua?

Jos joku laulaa itsekseen niin ohikulkijat ilahtuvat ja herkästi hymyilevät kuullessaan laulun mutta jos se sama tyyppi puhua jupisee itsekseen niin hymy ei ole kovin herkässä. Ehkä jopa sivuaskelilla ohitetaan.

Tai joutsen.

Suomen kansallislintu jonka joku muinainen humoristi on nimennyt laulujoutseneksi. Jokainen joka on kuullut kyseisen elukan ääntelevän tietää että siitä on laulu kaukana.

Kaunein kuva jonka voisin joutsenesta mieleeni saada on se kun se rapeakuorisena nostetaan uunista joulupöytään ja mesimarjahillon kanssa annostellaan lautasille.

Mutta jonkun toisen mielestä tämä 1934 rauhoitettu lintu on kauneimmillaan auringonlaskuisella järvellä vastavaloon kuvattuna. No kaunis ja kaunis, voihan se olla kunhan pitää mölyt mahassaan.

Toki toisen joutsenen mielestä kaunis ja viehkeä.

Ei se sarvikuonon viehätystä vastakkaisen sukupuolen silmissä himmennä jos on sarvessa vähän paskaa.

Kelläpä ei olisi.

Rhino

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s