Suomalainen perinneruoka

Brasiliassa joskus kyselivät, että mikä on suomalaisten perinneruoka.

Vaikka muuta väittäisivät niin Brasiliassa se on pavut ja riisi, niitä tulee eteen joka aterialla. Lisukkeet vaihtelee kanasta kalan kautta lehmän lihaan mutta papuja ja riisiä syödään aina ja joka aterialla.

Sitten siellä on meidän leipää ruoan kanssa – vastaava jauho joka turpoaa vatsassa tuoden kylläisyyden tunteen. Jauho on tehty maniokista tai maissista. Jauhoa mätkäistään kasa riisin ja papujen kaveriksi, maku on jokseenkin hiekan ja sahanjauhojen väliltä. Nimi on Farinha. Maistoin kerran.

Mutta kysymystä suomalaisesta perinneruoasta miettiessäni menin hetkeksi hiljaiseksi kunnes henkiset mustikkasopat roiskahtivat rinnuksille ja tasatyönnöillä jatkettiin. Kysymys pyrki kartoittamaan suosittua ruokaa jossa olisi mukana perinteen makua.

Kalakukko toki on perinnettä mutta paimenessa ei monikaan enää käy. Kalakukko ja kirnupiimä olivat paimenen evästä entisinä aikoina. Kirnupiimä on mennyt purkkiin ja paimennettavat vakuumiin mutta kalakukko on vielä elossa ja hengissä. Kummipoikani isä värkkää kukon tai kaksi kun siellä käyn kyläilemässä, auttelen parhaani mukaan koska liemi on tässäkin hommassa tärkeä. Se asennusöljy.

Ja ahvenkukko on parasta evästä kunhan pekonia ei tehdessä säästä, hyvää evästä vaikka paimennettavat ovat kohta murrosiässä.

Kukkoperinne elelee Kuopijon suunnalla ja siitä koilliseen mutta ei ole kovin yleinen, eikä koko maata kattava perinneruoka. Tosin kolmen jiin Kajjjaanissa olen syönyt kielen mukanaan vievää lanttukukkoa.

Liemestä juohtui mieleen ravut mutta nekään eivät kelvanne perinneruoaksi, eikä myöskään kebab. Molemmat ovat turkkilaisia.

Rantakala toki on perinteikäs mutta ei enää kovin suosittu kun sitä ei saa mikropakkauksissa.

Lenkkimakkara kävi myös mielessä mutta se ei ole ruoka joka valmistetaan vaan eines ja myös lisuke. Jos sitä peräkammarista jääkaapille vilahtava aikamiespoika suuhunsa survoo kaksin käsin niin se ei suinkaan tee käyrään selluloosaan pakattua seosta perinteikkääksi, eikä myöskään ruoaksi.

Poronkäristys ja muusi. No siinä kinthaalla mutta ei kovin taajaan lautasella suomalaisilla.

Kunnes se sitten tuli.

Jauheliha on Suomen kansallisruoka.

Jauheliha on toki ruoka-aines mutta laitapa sen perään sana jos toinenkin niin siinä se on. Den glider in.

Jauhelihakeitto, –vuoka, –kastike, lihapullat, lasagne, –pizza, makaroonilaatikko, kaalilaatikko, jauheliha-perunavuoka, chili con carne (tsili kon karne?), risotto, lindstömin pihvit, färssi eli vanhan ajan lihamureke.

Huh huh.

Ostin tänään sitä suomalaista viidakon eläintä 400 grammaa, sikanautaa ja tekaisin näin ystävän päivän alla vaaleanpunaisen jauhelihakastikkeen muusin seuraksi. Väri tuli hitusesta ketsuppia ja maku purkillisesta Smetanaa. Laitoin myös reilun veitsenkärjellisen kansallismaustetta, Sambal Oelekia. Siis Indonesian kansallismaustetta ja hyvä tuli.

Perunoita, noita koisokasvin mukuloita ostaessani kummastelin hinnanmuodostusta paikallisessa K-kaupassa.

Kahden kilon pussi pestyjä perunoita suudelmin suljetussa pussissa maksoi 97 senttiä kilo, inhoittavat multaiset ja likaiset ja ällöttävät perunat siinä vieressä olivat 1,25 – 2,19 euroa kilo, multa maksoi sen saman. Kymmenen kilon pussi harjattuja (tod näk iloisia, kun oli harjattukin) perunoita maksoi 76 senttiä kilo.

Ymmärrän, että nämä iloiset perunat olivat halvimpia kun myyntipakkaus oli suurin, kun tavara kiertää rivakammin se tekee rivakampaa rahan kiertoa ja parempaa bisnestä. Mutta likaisten, multaisten ja ällöttävien sekä pestyjen perunoiden hinnan suhdetta en tajunnut. Jatkojalostus kun yleensä maksaa. Siis se pesu ja pusu.

Outoa.

Kaupassakäynti oli siis päiväni kohokohta, ruoanlaiton ja syömisen lisäksi. Tuli hyvää perinneruokaa.

Alakuolokohta päivässäni olivat ne nenäänsä honottavat artistit siellä kaupan taustamusiikissa. Niillä oli paha olo ja kohta oli minullakin. Seuraavalla kerralla omat musat mukaan ja hymysuin hyllyjä kierrellen. Tosin tulen ehdottamaan kauppiaalle musiikkilajin vaihtamista, vaikka kevyeen jatsiin. Ja haitarijatsiin. Valittaa voi toki mutta jos ei tee parannusehdotusta niin on turhan valittaja. Eiköstä vaan?

P.S. suomalaista perinnejuomaa on tullut myös maisteltua, hyvää on edelleen..

jarmop-20130208-HL3A0342-2

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s