Elämän katkokävelyä

Seisoimme kahden syksyisen meren rannalla,

talvi oli tulossa mutta toisen käsi oli lämmin.

 

Siinä me seisoimme, tyrskyissä ja kohinassa, tuulen vinkuessa.

 

Minä ja Itse.

 

“Minä..” aloitin, mutta Itse oli asiassa hiljaa.

Se osasi olla niin hiljaa, että korviin sattui sitä kuunnellessa.

Yhdessä menimme ja teimme ja olimme. Halusimme.

Aina kun Minä muisti olla Itsensä kanssa.

 

Joskus oli ollut aika kun Minä eli toisten elämää, uhrautuikin.

Ja toivoi, että huomattaisiin. Sankaruus.

Silloin Itse vaelteli toisaalla, oli pitkiäkin aikoja poissa.

Palasi rähjääntyneenä, puhumattomana.

 

Sitä joutui opettelemaan yhdessäolon uudelleen,

löytämään yhteisen hiljaisuuden.

Katsomaan suoraan.

 

Mutta oli hyvä olla taas yhdessä.

 

Minä ja Itse.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s