Paluumuuttaja osa II

Toista kertaa paluumuuttajana Suomeen ja päässä ajatus, että jokohan se reuhaaminen riittäisi.

Ja riittäähän se, ostetaan virveli ja tehdään kalasoppaa, haulikkoon syksyksi patruunoita ja metso pataan. Eli tulin Suomeen nyt jäädäkseni, kolmas kerta toden sanoo.

Ensimmäinen oli se kun Kätilöopistolla tähän maahan putkahdin.

Tällä kertaa Saksasta muuttaneena on vielä viikon jälkeen silmässä vähän kontrastin tajua.

Ensimmäiset maistiaiset Suomesta muuton jälkeen:

Musiikki.
Valittaminen.
Valittaminen musiikissa.
Valittaminen yleensä ja erikseen.
Pipo ja päähineet suomalais-ugrilaisessa kallossa.
Tumma vaatetus on pop, mutta riittääkö siihen pelkät silmänaluset?

Orientumisjaksolla on nyt käyty siis saunassa muutamaan kertaan, syöty maksalaatikkoa, HK Sinistä, sinappia, jälkiuunileipää, näkkileipää, leipäjuustoa, piimää. Pierettää.

Seuraavaksi tutustumme perunaan.

Mämmi tosin vähän jo hirvittää pelkkänä ajatuksenakin… mutta pääsiäistä kohti, Jeesus ja ihmeteot mielessä. Pääsiäinen on muuten apellatiivi, kuten muutkin juhlapyhät.

Varkauden Lidlissä käväisin perunaostoksilla, tein makkarasoppaa. En ihan perinteistä kun siihen tuli chiliä ja valkosipulia sekä pekonia makkaran lisäksi.

Huomasin syödessäni, että porkkana ja peruna ovat ihan älyttömän paljon parempaa täällä Suomessa. Lyhyt ja kiivas kasvukausi antaa hyvän maun. Lyhyt ja kiivas kuin nurmoolainen alasarjan painija.

Kävin samalla reissulla Alkossakin joka on siinä Lidlin vieressä, en ostanut mitään, kauhistelin vain hintoja. Bacardi Oakheart maksaa 25,89, Öhningenin Lidlissä se oli muutama viikko sitten bundlattu litran kokiksen kanssa ja hinnaksi saatu 8,90.

Valtiolla katteet kohillaan.

Kun katselin Alkossa saksalaisten oluiden hintoja pää kumarassa hiljentyen, tuli henkilökunnan tyttö kysymään, että “voinko jotenkin auttaa?”. Sanoin hiljaa päätäni puistaen, että “et voi, et voi kyllä mitenkään auttaa..” Pimatsu poistui hämmentyneenä takavasemmalle.

Muuten Varkaudessa on kuin missä hyvänsä pikkukaupungissa Suomessa.

Osa porukasta ajaa Mersulla ja luulee olevansa muita parempia, minä mukaan lukien. Osa ei aja Mersulla mutta tietää, että ne jotka ajaa luulee olevansa muita parempia. Sitten seassa on niitä jotka kuuntelee rinnakkaisohjelmaa vaikka taloudessa ei ole yhtään radiovastaanotinta.

Viihdyn täällä.

Taas ne oli ne vaalit eikä mikään muuttunut, sillä kaikki voittivat.

Paitsi poikkeuksellisesti Persut ei voittanu. Soinille tuli joku ohimenevä rehellisyyden puuska ja sanoi että takkiin tuli. Varmaan samaan takkiin jota on tässä matkan varrella käännelty useampaan kertaan saumat rutisten.

Oikeasti voittajia olivat Vihreät, Vasurit, RKP ja Ristilliset jos verrataan edellisiin kuntavaaleihin 2012, mutta niin Keskustan, Kokoomuksen kuin Demareidenkin puheenjohtajat kertoivat omalle väelleen voittaneensa.

Joka ei tokikaan pidä paikkaansa.

Osa kertoi myös, että pitää olla nöyrä. Mutta eivät ne ole nöyriä, sanovat vain.

Sitä sanotaan politiikan retoriikaksi. Uskon, että suurin syy populistien nousulle eri puolilla länsimaista yhteiskuntajärjestystä on se, että puheet ja teot eivät ole yhtäpitäviä. Falskia puuhastelua.

Mutta äänestysprosentista päätellen paljon on entisiä persuäänestäjiä jossain irtaallaan tuolla takametsissä.

Vihreät saivat hyvät nousut kuntavaaleihissa, tosin Vihreät pärjäävät vain kaupungeissa, eli siellä missä ei ole vihreää noin niinkuin luonnon puolesta.

Alunperin vihreä liike lähti Itä-Saksan salaisen poliisin, Stasin suunnitelmasta romuttaa länsimainen yhteiskuntajärjestys ujuttamalla länteen yksiniittinen luonnonsuojeluaate.

Välillä tuntuu, että Stasi taisi onnistua.

Muuttomatkalla satuin samaan aikaan laivan saunaan puolalaisen rekkakuskin kanssa. Kaveri istui alalauteella, ähki ja hikoili.

Kyselin saunomisesta Puolassa, ei kuulemma ole saunoja. Kaveri sanoi, että viisitoista minuuttia löylyissä on hänelle hyvä. Minä valehtelin, että kaikki suomalaiset käyvät aina kolme kertaa löylyissä, kymmenen minuuttia kerrallaan. Aina.

Se uskoi kun vakavalla naamalla juttelin. Jos käytte Puolassa niin jatkakaa siitä.

Tässä Ylen sivuilta napattu todistekappale noihin kannatusväitteisiin:

Screen Shot 2017-04-12 at 20.11.52.png.png

P.S.

Lähtökohtaisesti inhoan lauseen aloittamista sanalla lähtökohtaisesti.

Se on tuo Kone Oyj:n myynti ja asennus melkoista hissiliikettä.

Lause, hukkasin onnenamulettini, ei ole uskottava.

Savuton työpaikka ei ole aina mahdollinen, sanoi palopäällikkö.

Loistava heittolaukaus kaverilta: ennen somea idioottien oli vaikeampaa löytää toisensa, nykyään ne saattaa jopa lisääntyä keskenään. Aika paha, aika paha…

Baarimestarin kuivat vitsit saattavat edistää baarin alkoholin myyntiä.

Sitä on naurujoogaa ja kävelyjoogaakin kuulemma olemassa.

Minä huomasin, että jos ottaa jaloviinajoogaa ja punaviinijoogaa sekaisin niin aamulla on aivan älytön jooga ja suuta kuivii.

Itämeren kuivin paikka on eläkeläisristeilyn naisten haku.

Trumpvestiitti.

  • sellainen joka tykkää rakentaa muiden laskuun
  • sellainen joka ei aina muista pysyä totuudessa
  • näkee malkoja vain muiden silmissä
  • mulle ensin ja mulle kaikki

Vaikka en kalamiehiä olekaan niin välillä on näiden Suomen poliitikkojen kanssa haavi auki.

Hiusmurtuma huumorintajussa saattaa pahentua rasituksessa.

Saksaamalla

No niin ystävät kalliit ja miksei vähän halvemmatkin, taas on sen aika, että Saksasta on lähdettävä.

Työt loppuivat viime kesänä, tekemisen puute ei heti iskenyt koska ostin moottoripyörän. Honda CBR 1000 RR. Kivaa kyytiä, mukavasti lähti kun rannetta vähän käänsi. Alpit tuli taas nähtyä läheltä. Kyseinen pyörä on tosin pitkälle matkalle vähän puuduttava. Kirjaimellisesti.

Sveitsi on muuten pinta-alaltaan Euroopan suurin maa, nimittäin jos reunoista ottaisi kiinni ja vetäisisi suoraksi niin peittäisi puolet maanosasta.

Syksyn tullen hankkiuduin pyörästä eroon ja jatkoin työn hakemista. Muutamat keskustelut tuli käytyä mutta ne eivät edenneet mihinkään, joten oli johtopäätösten aika.

Päätökseksi tuli, että muutan Suomen Varkauteen huhtikuun alussa. Takaisin Savoon. Iisalmessa tuli aikoinaan asuttua yksitoista vuotta, sinä aikana opin kielen ja tavat joten savonmaille on melko helppo asettua. Heleppo.

Varkaudessa on myös loistavat harrastusmahdollisuudet. Paljon vettä ympärillä, järviä, jokia ja lampia käydä kalassa ja vieressä Metsähallituksen 7000 hehtaaria sienestykseen ja metsästykseen. Odotan innolla.

Koiran hankinta on myös ollut pohdinnassa ja olenkin käynyt keskusteluja kasvattajien kanssa. Parsonrussellterrieri valikoitui roduksi. Pohdin myös saksanseisojaa mutta tuo terrieri on monikäyttöisempi, täällä Saksassa sillä metsästetään kaikkea; kauriita, jänistä, vesilintua ja kyyhkyjä. Kooltaan parsonrussellterrieri on erittäin kompakti, voidaan vaikka jakaa retkellä sama makuupussi, eväiden lisäksi.

Eli Saksa on tällä erää nähty, enää ei tarttis siis kun pakata ja lähteä…

No mitä Saksasta jäi tällä reissulla käteen?

Saksan Plussat

  • Autot
    • autot eivät maksa kohtuuttomia, varsinkaan kotimaiset
    • autojen huollot eivät myöskään maksa hirveitä eikä maltaita
    • varaosia ja kulutusosia saa kohtuuhinnalla
  • Tiet
    • tiet ovat hyvässä kunnossa
    • moottoriteillä saa vieläkin pääsääntöisesti saa ajaa tuhatta ja sataa, eli matka joutuu
  • Liikennekulttuuri
    • liikennekulttuuri on hyvällä mallilla, ihmiset ymmärtävät, että yhteistyö on hyväksi kaikille tiellä liikkujille, se lisää turvallisuutta, varsinkin kovissa nopeuksissa. Saksan hyvän liikennekulttuurin huomaa selvästi kun käväisee kontrastia katsomassa Itävallassa tai Sveitsissä, joissa ei osata ajaa yhdessä. Ei väistetä, ei anneta periksi, olen oikeassa, minä ensin, minä minä…. Tulee hakematta suomalainen liikenne mieleen
  • Alkoholikulttuuri
    • Saksassa ja muuallakin täällä etelässä osataan olla viinaksien kanssa, olut suorastaan kuuluu kulttuuriin. Olut on ruokajuoma kuten viinikin, humalaisia näkyy ja laulu raikaa mutta rähinöitsijöitä ei tule vastaan. Eli juoda saa, humalassa saa olla ja hauskaa pitää. Saksassa ei viinan kanssa juurikaan pidetä ikävää. Alkoholikulttuuriin lienee syynä se, että alkoholijuomia saa mistä vain ja milloin vain. Eli vapaus tuo mukanaan myös vastuun, vastuun omasta juomisesta ja käytöksestä, täällä ei holhota aikuisia ihmisiä
  • Selkeä pyrkimys korkeaan laatuun, niin teollisessa valmistuksessa kuin omassa elämisessäkin
    • autot ovat hyvä esimerkki laadusta, myös muu teollinen tuotanto noudattaa laadun suhteen varsin korkeita standardeja
  • Eurolla saa
    • Vaikka verotus on korkea niin rahan ostovoima on myös hyvä Saksassa, eläminen on ostovoimasta johtuen edullisempaa täällä kuin Suomessa, esimerkkinä vaikka se, että hyvän aussiviinipullon saa parilla eurolla, makkarassakin pääasiallinen ainesosa on liha.

 

Saksan Miinukset

  • Pullotettu vesi
    • hanavettä voi juoda mutta se maistuu. Käyttövesi suodatetaan aktiivihiilisuodattimen läpi, pääasiassa siksi että saadaan siitä kalkki pois. Eli poikkeuksetta kaikki juovat pullotettua vettä, hiilihapolla tai ilman. Kierto on verrattain nopea, eli vanhaa vettä ei joudu ostamaan, mutta pullovesi on epänormaali juttu, suomalaiselle.
  • Sääntöjä ja kirjoittamattomia sääntöjä
    • saksalaiset joutuvat asumaan melko ahtaasti, johtuen kahdeksastakymmenestä miljoonasta ihmisestä Suomen kokoisella alueella, joten täällä on paljon sääntöjä ja myös kirjoittamattomia sääntöjä. Molempiin ulkomaan ihminen törmää ennen pitkää, seurauksena henkistä ihottumaa itselleen ja alkuasukkaille.
  • Ei jokamiehen oikeuksia
    • ei tietenkään voi olla, johtuen ihmismäärästä, ks. edellinen. Metsästykseen ja kalastukseen täytyy tenttiä luvat. Jep, kalastukseen myös, ordnungsgemäß…, kaikki maat ja metsät ovat yksityisomistuksessa (paitsi armeijan harjoitusalueet). Metsässä saa siis kävellä mutta varovasti.
  • Saksalainen kaveeraa pääasiassa vain toisen saksalaisen kanssa.
    • ulkomaanpellet voivat siis olla keskenänsä. Minulla on kokemusta Saksasta noin kuuden vuoden ajalta ja oma kokemukseni sanoo, että on hyvin harvinaista, että saksalaisesta saa hyvän kaverin. Vertailukohtana Brasilian neljä vuotta, siellä se ei ollut harvinaista. Joten tämä kohta voisi toki olla myös tuolla plussapuolella, hehee…
  • Muutosvastarinta on kova, näin on aina tehty ja minulle eniten
    • tämä saattaa liittyä noihin sääntöihin ja kirjoittamattomiin sääntöihin, on opittu että oma etu ensin ja mikään ei muutu. Saksalainen ihminen on melko itsekäs ja itsepäinen, sen vuoksi joskus rasittava ja hankala työkaveri.
  • Liikaa ihmisiä Suomen kokoisella alueella
    • Erästelyyn taipuvaisena silloin tällöin ahdistaa tämä ihmisten määrä, koska minulle on ollut jo pitkään tärkeää, että pääsee ihmiskunnasta välillä vähän loitommaksi, sinne korpeen.

Yhteenvetona voisi sanoa, että kiva oli käydä, kivampi on lähteä.

Eli Suomeen vaan, kavereiden kommentit hintatasosta ja melankoliasta ja ahdistuksesta, sekä säästä ohitin triviaaleina. Melankoliahan on pukeutumiskysymys. Samaten ahdistus.

Suomi on kaikista maailman maista se helpoin vaihtoehto. Tuttu jo valmiiksi. Suunnilleen kaikki toimii hyvin. Kieli taittuu ja ihmisiä ymmärtää vaikka ne olis hiljaakin. Harrastukset helppo toteuttaa: erästely ja sienestys, kalastus, biljardi, ehkä jooga uutena, golf, hiljaa oleminen, lukeminen ja kirjoittaminen, kirjastoissa ramppaaminen.

Nähdään siis seuraavan kerran Varkaudessa, tai jossain metsässä.

P.S.

Pitäisi sinne Norjaankin saada se Kojonkosken lanseeraama Urheilijan Polku niin eivät olisi noin ylivoimaisia hiihtelyssä.

Hei Persut ja muut kiihkoilijat, se siellä internetissä on Some eikä Somme.

Välillä tuntuu, että somessa poliitikoilla ja ihmisillä menee vellit ja housut sekaisin.

Mukava jos establishmentti Suomessakin vähän edes koki huolestumista Britannian Brexitistä ja Trumpin valinnasta, kyselivät toisiltaan että tunsitko josko tämä norsunluutorni äsken huojahti?